Noniiiiii...
Tässä nyt pari päivää kohtuullisen aktiivisesti soittanut ja säätänyt kitaraa, ja ei voi kun todeta että perskeles. Saundi on mitä mahtavin, oikeastaan juuri sitä mitä hainkin, joka on muuten havaittu yllättävän harvinaiseksi yhdistelmäksi mitä nyt on tullut eri kitaroita soiteltua:
Tuhti, eloisa, dynaaminen ja yllättävän "moniulotteinen" tehokkaista mikeistä huolimatta (etenkin kaulamikkisaundi, tallamikki on vähän tylsempi ainakin miedoilla säröillä ja cleanilla, joka on ihan hyväksyttävää). Koppa resonoi vartaloa vasten miellyttävän voimakkaasti ja akustinen saundi on sen mukainen... Muikeaa. :)
Miinuksiakin löytyy. Valitettavasti.
Kuten eilen totesin, kaula on tosiaan sittenkin hieman liian leveä kannastaan stratomitoilla tehtyyn kaulataskuun. Tosin ei se varmaan ole edes lähes puolta milliä. Tarkkaan katsoen huomaa kuinka otelautamerkit eivät ole aivan G- ja D-kielien keskellä, ja vähemmän tarkkaan katsoessa huomaa kuinka laitamyötäsessä ylä-e-kieli kulkee vaikka se on tallapalassa melko lähellä toista korkeudensäätöruuvia... Hassua kuinka äkkiä tuohon tottuu, eikä se tunnu haittaavan juurikaan mitään soiton kannalta. Ehkä siksi kun Lukather modelissa on vähän samaa juttua eri syystä (rajusti pyöristetyt nauhojen päät) ja sillä on jo vuosikausia tullut soitettua. Pitää tosin ottaa huomioon uusien nauhojen viimeistelyssä. Vireeseen kaulan pienenpieni vinous ei näköjään vaikuta pätkääkään. Eli taidanpa jättää silleen ja korjaan jos myöhemmin alkaa ärsyttää. Satula pitää viilata, kielet ovat ainakin toistaiseksi paikallaan oleville medium jumboille turhan korkealla siitä päästä. Ja ylläri ylläri: hiertää Ibanezeille tyypilliseen tapaan ihan perkeleesti. "Naks naks niks paks piks" säestää joka ikistä kammenliikettä ja yli puolisävelaskeleen venytystä... Ja ensinmainittua ei vire kestä, jälkimmäisen sentään vähän paremmin, kiitos lukkovirittimien (kai?).
ÄLKÄÄ OSTAKO (Thomannin myymiä) Göldon 3-asentoisia mikkikytkimiä! Roska ei toimi edes uutena ja pikkasenko ketuttaa. Se onkin vähän hepposen näkönen rakennelma. Pitää vielä katsoa josko sitä voisi vähän modata paremmaksi, rakenne kun on avoin ja mekanismi selkeä.
Myös Volumepotikan toiminta ihmetyttää. Sen pitäisi olla laatua (CTS Brand), mutta joku siinä on vikana: Kympiltä pienemmälle kääntäessä volume tippuu samantien rajusti välillä n. 10-7 ja seiskan alle ei kuulu käytännössä yhtään mitään. Mikähän mahtaa olla??? Juotokset on kunnossa ja oikein tehty. Keles. Ehkä se on sitten vaan wikki.
maanantai 5. marraskuuta 2007
sunnuntai 4. marraskuuta 2007
Se on (melkein) siinä!
Eerocaster mk I "Fat Lizard" eli kavereiden kesken "Läski-Lissu" on soittokunnossa!!!
Sain viimeinkin loput osat Warmothilta, ja koko eilinen päivä menikin sitten kirjaimellisesti kolvatessa - unohdin jopa syödä... Päätin sitten kuitenkin ainakin toistaiseksi luopua Varitone-kytkennästä. Ajatuksena on kokeilla miten se toimisi pedaalina, siitä myöhemmin. Mutta nyt:
Yllä Fat Lizard juuri ensimmäistä kertaa kielitettynä! Olinkin ehtinyt jo unohtaa kuinka kätevä keksintö lukittava virityskoneisto on... Sellaiset joskus muinoin olleessa Epiphone Les Paulissa oli. Chickenhead-nupit ovat toistaiseksi suunniteltujen Deluxe-nuppien sijaan siksi, että Deluxet eivät istuneet suorassa näiden potikoiden akseleille. Tai no, tonepotikan akselille mokoma ei juuri ja juuri edes mahtunut... Eli tonepotikan akselin tai nupin reiän viilaamista ja volapotikan akselin jonkinasteista modaamista (tai vaan joku tiiviste päälle) odotettavissa. Eipä nuo kananpäätkään pahalta tuossa näytä, käytettävyys ei vaan ole paras mahdollinen.
Palataan ajassa tunti taaksepäin:
Tässä elektroniikka valmiina. Suojuksen alareunaan voisi vielä laittaa alumiiniteippiä, mutta kitara on kyllä QP:t huomioon ottaen yllättävän hiljainen jo näin. Ns. "tähtimaadoitus" on muuten oikeasti kova sana. Eli kaikki maajohdot menevät potikoiden kuorien sijaan samaan pisteeseen (prikka tuon keskellä alhaalla olevan teippimytyn sisällä). Eli kytkimet ja potikat maadoittuvat rungostaan plektrasuojukseen. Volumepotikan alla on suojusta vasten prikka, johon on juotettu johto päätyen myöskin samaiseen maadoituspisteeseen. Ei maalenkkejä siis. Lähes kaikkien valmistajien käyttämä perinteinen potikankuorimaadoitus on standardi josta pitäisi ehdottomasti päästä eroon... "Tähtimaadoitus"-idean löysin www.guitarnuts.com -sivustolta.
Yläsarvi. Kytkin on kaulamikin coil tap. Quarter Poundien kohdalla "välttämättömyys" jos haluaa niillä hyväbalanssisen kitaran ja tarvittaessa todella tuhdin kaulamikkisaundin - tämä tuli huomattua ensisaundeja ottaessa; kun otin ensimmäiset äänet kaulamikillä, luulin kytkimen olevan siten että koko kaulamikin kela on käytössä. Saundi vaikutti Straton jälkeen niin tuhdilta. Näppäsin kytkimen ylös ja huh mikä tujaus! Ibanezini (Lukather model) kaulahumbucker (orkkis Super58) jää auttamatta kakkoseksi! Wau...
Loput elektroniikat. Sotkuisen näköistä mutta kaikki toimii hienosti... Yhtään juotosta ei tarvinnut korjata ensiyrittämän jälkeen. Olen siis kehittynyt, mukavaa. :) Yleismittari on muuten aivan ehdoton värkki. Jos joku olisi ensikokeilussa pielessä, olisi aika kettumaista ottaa pleksi taas irti - vielä kun tämän kitaran kohdalla siihen tarvitaan myös kaulan irrotus otelaudan ulottuessa sen verran paljon pleksin päälle.
Vasemmalla näkyy mikrofonivalitsin, jonka alle laitoin paksun, ison prikan siitä syystä, että kytkin on tarkoitettu Les Pauliin, mikä siis merkitsee sitä että se tulisi varsin koholleen plektrasuojukseen asennettuna ilman minkäänlaista tasausta alapuolelta. Iso prikka on kätevämpi asentaa kuin monta pientä, puhumattakaan mutterista, joka hankaloittaa kiristämistä hieman. Lisäboonus prikalle tulee takuuvarmasta kontaktista maan ja kytkimen rungon välillä. Volumepotikka on siis 500K merkkiä CTS, tonepotikaksi laitoin sittenkin Fender No Loadin (250K, .022 mikrofaradin konkka). Minikytkin jakin ja tonen välissä on tallamikin vaiheenkääntö. Funk- tms. hommissa voi vastavaihesaundille löytyä joskus käyttöä.
Laitoin plektrasuojuksen ja kopan välisen maapiuhan riittävän pitkäksi mahdollisia muutos- ja huoltotoimenpiteitä helpottamaan. On muuten tässä mielessä aika hyvä juttu tuo Jazzmasterin plektrasuojuksessa sijaitseva jakki!
Siinä se on taas. :) Tuo plektrasuojuksessa olevan jakin maininta olikin kätevä aasinsilta tätä kuvaa ajatellen: Piuhanpätkä joka näkyy kotelossa plektran vieressä on värkätty ajatellen suorilla plugeilla olevia piuhoja. Yksinkertaisuudessaan siis kulmaplugi, ja piuhan päässä sopivalla etäisyydellä putkijakki. Ajatusta tarvitsee tuskin sen kummemmin selittää. :) Kotelo on muuten Warwickin Rockcase, Jazzmasteria varten tehty. Hinta-laatusuhde kohdallaan (Thomannilta 55 euroa).
Yksi takaisku kuitenkin:
Luulin Ibanezin kaulan olleen stratomitoilla. Erehdyin, joskaan en kovin suuresti. Kaulan kanta on aavistuksen, ehkä puolisen milliä Straton kaulan kantaa leveämpi. Tämä aiheuttaa tietenkin aavistuksenomaisen virheen kaulan linjassa, kun kaulataskun reuna on alhaalta lyhyt. Soittamiseen tämä nyt ei kovin kauheasti vaikuta, ylä-E:n kanssa saattaa vaan välillä vähän "lipsua" ohi otelaudan. Onneksi soittotekniikkani on enemmänkin kieliä ylöspäin, kuin alaspäin painava (siis otelaudan sivusuunnassa). Tosin päätin jo että taidan tilata täysin istuvan kaulan jossain vaiheessa... Kaula pitää muutenkin trimmailla, nauhat vaihtaa ym. Todennäköisesti teetän jollain proolla, kahtotaan.
Mutta nyt mennään näillä. Helvetin hyvältä se saundaa! Säätöä vaan vielä. FAT osui muuten nimessä ihan oikeaan...
Sain viimeinkin loput osat Warmothilta, ja koko eilinen päivä menikin sitten kirjaimellisesti kolvatessa - unohdin jopa syödä... Päätin sitten kuitenkin ainakin toistaiseksi luopua Varitone-kytkennästä. Ajatuksena on kokeilla miten se toimisi pedaalina, siitä myöhemmin. Mutta nyt:
Yllä Fat Lizard juuri ensimmäistä kertaa kielitettynä! Olinkin ehtinyt jo unohtaa kuinka kätevä keksintö lukittava virityskoneisto on... Sellaiset joskus muinoin olleessa Epiphone Les Paulissa oli. Chickenhead-nupit ovat toistaiseksi suunniteltujen Deluxe-nuppien sijaan siksi, että Deluxet eivät istuneet suorassa näiden potikoiden akseleille. Tai no, tonepotikan akselille mokoma ei juuri ja juuri edes mahtunut... Eli tonepotikan akselin tai nupin reiän viilaamista ja volapotikan akselin jonkinasteista modaamista (tai vaan joku tiiviste päälle) odotettavissa. Eipä nuo kananpäätkään pahalta tuossa näytä, käytettävyys ei vaan ole paras mahdollinen.
Palataan ajassa tunti taaksepäin:
Tässä elektroniikka valmiina. Suojuksen alareunaan voisi vielä laittaa alumiiniteippiä, mutta kitara on kyllä QP:t huomioon ottaen yllättävän hiljainen jo näin. Ns. "tähtimaadoitus" on muuten oikeasti kova sana. Eli kaikki maajohdot menevät potikoiden kuorien sijaan samaan pisteeseen (prikka tuon keskellä alhaalla olevan teippimytyn sisällä). Eli kytkimet ja potikat maadoittuvat rungostaan plektrasuojukseen. Volumepotikan alla on suojusta vasten prikka, johon on juotettu johto päätyen myöskin samaiseen maadoituspisteeseen. Ei maalenkkejä siis. Lähes kaikkien valmistajien käyttämä perinteinen potikankuorimaadoitus on standardi josta pitäisi ehdottomasti päästä eroon... "Tähtimaadoitus"-idean löysin www.guitarnuts.com -sivustolta.
Yläsarvi. Kytkin on kaulamikin coil tap. Quarter Poundien kohdalla "välttämättömyys" jos haluaa niillä hyväbalanssisen kitaran ja tarvittaessa todella tuhdin kaulamikkisaundin - tämä tuli huomattua ensisaundeja ottaessa; kun otin ensimmäiset äänet kaulamikillä, luulin kytkimen olevan siten että koko kaulamikin kela on käytössä. Saundi vaikutti Straton jälkeen niin tuhdilta. Näppäsin kytkimen ylös ja huh mikä tujaus! Ibanezini (Lukather model) kaulahumbucker (orkkis Super58) jää auttamatta kakkoseksi! Wau...
Loput elektroniikat. Sotkuisen näköistä mutta kaikki toimii hienosti... Yhtään juotosta ei tarvinnut korjata ensiyrittämän jälkeen. Olen siis kehittynyt, mukavaa. :) Yleismittari on muuten aivan ehdoton värkki. Jos joku olisi ensikokeilussa pielessä, olisi aika kettumaista ottaa pleksi taas irti - vielä kun tämän kitaran kohdalla siihen tarvitaan myös kaulan irrotus otelaudan ulottuessa sen verran paljon pleksin päälle.
Vasemmalla näkyy mikrofonivalitsin, jonka alle laitoin paksun, ison prikan siitä syystä, että kytkin on tarkoitettu Les Pauliin, mikä siis merkitsee sitä että se tulisi varsin koholleen plektrasuojukseen asennettuna ilman minkäänlaista tasausta alapuolelta. Iso prikka on kätevämpi asentaa kuin monta pientä, puhumattakaan mutterista, joka hankaloittaa kiristämistä hieman. Lisäboonus prikalle tulee takuuvarmasta kontaktista maan ja kytkimen rungon välillä. Volumepotikka on siis 500K merkkiä CTS, tonepotikaksi laitoin sittenkin Fender No Loadin (250K, .022 mikrofaradin konkka). Minikytkin jakin ja tonen välissä on tallamikin vaiheenkääntö. Funk- tms. hommissa voi vastavaihesaundille löytyä joskus käyttöä.
Laitoin plektrasuojuksen ja kopan välisen maapiuhan riittävän pitkäksi mahdollisia muutos- ja huoltotoimenpiteitä helpottamaan. On muuten tässä mielessä aika hyvä juttu tuo Jazzmasterin plektrasuojuksessa sijaitseva jakki!
Siinä se on taas. :) Tuo plektrasuojuksessa olevan jakin maininta olikin kätevä aasinsilta tätä kuvaa ajatellen: Piuhanpätkä joka näkyy kotelossa plektran vieressä on värkätty ajatellen suorilla plugeilla olevia piuhoja. Yksinkertaisuudessaan siis kulmaplugi, ja piuhan päässä sopivalla etäisyydellä putkijakki. Ajatusta tarvitsee tuskin sen kummemmin selittää. :) Kotelo on muuten Warwickin Rockcase, Jazzmasteria varten tehty. Hinta-laatusuhde kohdallaan (Thomannilta 55 euroa).
Yksi takaisku kuitenkin:
Luulin Ibanezin kaulan olleen stratomitoilla. Erehdyin, joskaan en kovin suuresti. Kaulan kanta on aavistuksen, ehkä puolisen milliä Straton kaulan kantaa leveämpi. Tämä aiheuttaa tietenkin aavistuksenomaisen virheen kaulan linjassa, kun kaulataskun reuna on alhaalta lyhyt. Soittamiseen tämä nyt ei kovin kauheasti vaikuta, ylä-E:n kanssa saattaa vaan välillä vähän "lipsua" ohi otelaudan. Onneksi soittotekniikkani on enemmänkin kieliä ylöspäin, kuin alaspäin painava (siis otelaudan sivusuunnassa). Tosin päätin jo että taidan tilata täysin istuvan kaulan jossain vaiheessa... Kaula pitää muutenkin trimmailla, nauhat vaihtaa ym. Todennäköisesti teetän jollain proolla, kahtotaan.
Mutta nyt mennään näillä. Helvetin hyvältä se saundaa! Säätöä vaan vielä. FAT osui muuten nimessä ihan oikeaan...
perjantai 19. lokakuuta 2007
Pintakäsittelyt valmiit!!!
Heihou, uskomatonta mutta totta: Pintakäsittelyt on nyt tehty! :)
Vedin siis öljykerrosten päälle Liberonin Black Bison antiikkivahaa yhden kerroksen. Levitys olikin hieman opettelua mutta siinähän se sitten onnistuneena nököttää kitara kuitenkin.
Huom: Potikat on jotkut muinaisesta Squier Stratosta jääneet hölmikkäät, joiden tilalle on tulossa Warmothilta Tele Deluxe-tyyliset nupikat. Keski"mikki" - joka siis ei ole oikea mikki vaan faijan Blackmore Straton "haamumikki" - tulee tietenkin mustakuoriseksi. Ja yläsarvesta uupuu vielä mikrofonivalitsin, kun en löytänyt 12mm poranterää mistään. Osat on vasta sommiteltu kohdilleen, elektroniikkahan on myöskin vasta matkalla Warmothilta. Kuten virittimetkin (Schaller Mini Locking, mustat).
Tässä olisi Läski-Lissun "schema"... Heh, hevosetkin nauraa mutta pääasiahan on että homma tulee selväksi. :D Toimintoja piti hieman karsia, kun ei siihen yläsarveen oikein voi sittenkään vipukytkimiä ympätä yhtä enempää, tulevat komppikäden tielle. Päätin luopua kaulamikin vaiheenkäännöstä ja tonepotikan ohituksesta. Osalistasta kuvan alla selviää jäljelle jääneet toiminnot...
Elikkäs meriselitykset, aloitetaan kuvaan numeroin merkityistä:
1. Varitone-kytkin
Varsin hienosti kitaran luukkiin istuvan mustan chickenhead-nupin takaa löytyy 12-asentoinen perus kiertokytkin (RF-Com, 2,50 €). Siihen liitän 10 pikku konkkaa, joiden kunkin tehtävä on siis lyhykäisyydessään tehdä monttu tiettyyn kohtaan kitarasta ulos lähtevää taajuuskäyrää. Yksi kerrallaan kiertokytkimen määräysten mukaan, tietenkin. Asiaan voi tutustua esimerkiksi näiden kahden linkin takaa:
http://alexplorer.net/guitar/mods/varitone.html
http://www.blueshawk.info/varitone.htm
2. Kytkin, jolla saadaan Varitone päälle/pois. Ei sijaitse fyysisesti kuvan osoittamassa kohdassa, vaan tonepotikan push/push kytkimen takana.
3. Kaulamikin coil tap. Tällä siis saadaan puolet Quarter Poundin massiivisesta tehosta käyttöön, joka tekee soundista luonnollisesti varmaankin niinsanotusti "vintagemman" (luulisin) Quarterille ominaisen, pikemminkin P90:n ja humbuckerin sukuisen, joskin silti toki luonteeltaan stratomaisen saundin sijaan. Tämäkään kytkin ei sijaitse fyysisesti kuvan osoittamassa paikassa, vaan kyseinen minikytkin löytyy tonepotikan ja jakin puolivälistä.
Itteasiassa tässä vaiheessa taidan tarkentaa, että en ole vielä aivan varma kummin päin nämä kaksi edellämainittua kytkintä laitan, mutta se sitten testaillessa varmaan aikanaan varmistuu.
4. Mikkivalitsin á la Les Paul! Ihkuu.
5. Hauskuus alkaa siitä mihin saundi päättyy! heh heh... Eli just toistepäin. Tämä on siis vain muovinen mikrofonijäljitelmä. Alunperinhän tämän kitaran piti saada normaali Stratomikitys, mutta kuten ensimmäisessä blogikirjoitusessani totesin, huomasinkin jo omistavani varsin mainion Straton... Ulkonäkö on kuitenkin myös tärkeää, ja vain kaksi stratokokoista yksikelaista olisi näyttänyt kyllä todella tökeröltä - katsokaapa vaikka esim. jenkkiläistä Blackmore-mallia... Tämä haamuhan on napattu siitä ekasta Ison-Rikun sigumallista, jossa myöskin muuten QP:t! Isäni omistaa moisen ja halusi siihen keskimikin...
Volumepotikka on 500 K logaritminen CTS, tonepotikka muuten sama mutta joku tarvike ja push-push kytkimellä, peräisin Iban Lukather modelista. Konkka näkyy olevan .022 uF. Toiminee.
Mitähän tästä vielä kertoisi? Tosta piirroksestahan näkyy vain "kuuman puolen" reitti, maapuoli ja kitaran suojaus tehdään www.guitarnuts.com -osoitteesta löytyvien ohjeiden mukaan, tosin ilman lifesaver-kytkentää kun ei löytynyt (!!!) siihen sopivaa konkkaa RF-Comista... Harvoinpa ihmisiä ainakaan Suomessa enää kuolee ilman tuota kytkentää, tosin... :P
Jatq!
Vedin siis öljykerrosten päälle Liberonin Black Bison antiikkivahaa yhden kerroksen. Levitys olikin hieman opettelua mutta siinähän se sitten onnistuneena nököttää kitara kuitenkin.
Huom: Potikat on jotkut muinaisesta Squier Stratosta jääneet hölmikkäät, joiden tilalle on tulossa Warmothilta Tele Deluxe-tyyliset nupikat. Keski"mikki" - joka siis ei ole oikea mikki vaan faijan Blackmore Straton "haamumikki" - tulee tietenkin mustakuoriseksi. Ja yläsarvesta uupuu vielä mikrofonivalitsin, kun en löytänyt 12mm poranterää mistään. Osat on vasta sommiteltu kohdilleen, elektroniikkahan on myöskin vasta matkalla Warmothilta. Kuten virittimetkin (Schaller Mini Locking, mustat).
Tässä olisi Läski-Lissun "schema"... Heh, hevosetkin nauraa mutta pääasiahan on että homma tulee selväksi. :D Toimintoja piti hieman karsia, kun ei siihen yläsarveen oikein voi sittenkään vipukytkimiä ympätä yhtä enempää, tulevat komppikäden tielle. Päätin luopua kaulamikin vaiheenkäännöstä ja tonepotikan ohituksesta. Osalistasta kuvan alla selviää jäljelle jääneet toiminnot...
Elikkäs meriselitykset, aloitetaan kuvaan numeroin merkityistä:
1. Varitone-kytkin
Varsin hienosti kitaran luukkiin istuvan mustan chickenhead-nupin takaa löytyy 12-asentoinen perus kiertokytkin (RF-Com, 2,50 €). Siihen liitän 10 pikku konkkaa, joiden kunkin tehtävä on siis lyhykäisyydessään tehdä monttu tiettyyn kohtaan kitarasta ulos lähtevää taajuuskäyrää. Yksi kerrallaan kiertokytkimen määräysten mukaan, tietenkin. Asiaan voi tutustua esimerkiksi näiden kahden linkin takaa:
http://alexplorer.net/guitar/mods/varitone.html
http://www.blueshawk.info/varitone.htm
2. Kytkin, jolla saadaan Varitone päälle/pois. Ei sijaitse fyysisesti kuvan osoittamassa kohdassa, vaan tonepotikan push/push kytkimen takana.
3. Kaulamikin coil tap. Tällä siis saadaan puolet Quarter Poundin massiivisesta tehosta käyttöön, joka tekee soundista luonnollisesti varmaankin niinsanotusti "vintagemman" (luulisin) Quarterille ominaisen, pikemminkin P90:n ja humbuckerin sukuisen, joskin silti toki luonteeltaan stratomaisen saundin sijaan. Tämäkään kytkin ei sijaitse fyysisesti kuvan osoittamassa paikassa, vaan kyseinen minikytkin löytyy tonepotikan ja jakin puolivälistä.
Itteasiassa tässä vaiheessa taidan tarkentaa, että en ole vielä aivan varma kummin päin nämä kaksi edellämainittua kytkintä laitan, mutta se sitten testaillessa varmaan aikanaan varmistuu.
4. Mikkivalitsin á la Les Paul! Ihkuu.
5. Hauskuus alkaa siitä mihin saundi päättyy! heh heh... Eli just toistepäin. Tämä on siis vain muovinen mikrofonijäljitelmä. Alunperinhän tämän kitaran piti saada normaali Stratomikitys, mutta kuten ensimmäisessä blogikirjoitusessani totesin, huomasinkin jo omistavani varsin mainion Straton... Ulkonäkö on kuitenkin myös tärkeää, ja vain kaksi stratokokoista yksikelaista olisi näyttänyt kyllä todella tökeröltä - katsokaapa vaikka esim. jenkkiläistä Blackmore-mallia... Tämä haamuhan on napattu siitä ekasta Ison-Rikun sigumallista, jossa myöskin muuten QP:t! Isäni omistaa moisen ja halusi siihen keskimikin...
Volumepotikka on 500 K logaritminen CTS, tonepotikka muuten sama mutta joku tarvike ja push-push kytkimellä, peräisin Iban Lukather modelista. Konkka näkyy olevan .022 uF. Toiminee.
Mitähän tästä vielä kertoisi? Tosta piirroksestahan näkyy vain "kuuman puolen" reitti, maapuoli ja kitaran suojaus tehdään www.guitarnuts.com -osoitteesta löytyvien ohjeiden mukaan, tosin ilman lifesaver-kytkentää kun ei löytynyt (!!!) siihen sopivaa konkkaa RF-Comista... Harvoinpa ihmisiä ainakaan Suomessa enää kuolee ilman tuota kytkentää, tosin... :P
Jatq!
torstai 18. lokakuuta 2007
Krapulapäivän rattoisuutta...
Eeroplane on nyt vapaa mies - mutta kovin väsynyt
Huhhuh... Tuli sitten juhlistettua "tee-jii-nollaa" ankarimman kaavan kautta... No, neljän aikoihin aloin olla jo lähes kunnossa :D ja tietenkin heti kellariin puuhastelemaan. Kolmas öljykerros oli kuivunut, ja suorastaan huusi 0000-teräsvillaa tasoittamaan kiiltoerot eri kohdista. Tämän tein, ja pinnasta tuli aivan saakelin upea satiini! Totesin samalla että loppuu syysloma kesken jos alan kokeilemaan auttaako öljytyn pinnan pehmeyteen noin yli kymmenen öljykerrosta, joten tyydyn valmistajan ohjeen suositukseen "Uudelle puulle 2-3 öljykerrosta". Vaha tekee pinnasta joka tapauksessa ainakin purkin mukaan kovan ja kestävän, katsotaan kuinka asian laita on...
Päälle tulee siis samaisen valmistajan Black Bison antiikkivaha, väritön sellainen. Eli kitaran väri on nyt sitten tuollainen (mun mielestä todella kaunis) punaruskea - tai jotain sellasta? olen vähän puna-vihersokea - joskin vaha lisää nyt satiiniin pintaan kiiltoa.
Laadies änd genttelmen - Ensimmäinen Eerocaster about as it will be:
Myös Ibanez-kaula luopui synkeän mustasta lavastaan joka ei yhtään istunut kitaran väriin. Hioin koneella pelkästään lavan naamapuolen puulle koneella karkeuksilla 60 ja 100, sitten käsin vielä 280, 400 ja 600. Eli hyvinkin samaan sileyteen kuin bodynkin muuten. Ja hyvä tuli.
Raakana:
Ja ensimmäinen öljykerros laitettu:
Lapa saa saman käsittelyn (öljy+antiikkivaha) kuin bodykin, sillä erotuksella että öljykerroksia tulee vain kaksi.
Lavan ulkoasua funtsiessani - siis tuleeko siihen tekstiä/grafiikkaa tms. - keksin että voisin käyttää EEROCASTER-nimeä jatkossa ikäänkuin "tuotemerkkinäni" kokoamilleni/rakentamilleni kitaroille. Tämä kyseinen kitara sai siinä rytäkässä sitten uuden nimen:
Eerocaster Mk I "Fat Lizard"
Lizard siitä, kun kopan+lavan muodot tuovat jostain syystä mieleeni liskon. Ja tämä Lisko on Läski paristakin syystä: 1. Saundi tulee tod näk olemaan fatin puoleinen (Quarter Poundit) 2. Kitara ei tule olemaan mikään ihan keijukainen, luulisin... Saa nähdä valmiina sitten.
Huomenna taas sitten öljyämään lapa toiseen kertaan ja vahaamaan body! Yezzz....
Huhhuh... Tuli sitten juhlistettua "tee-jii-nollaa" ankarimman kaavan kautta... No, neljän aikoihin aloin olla jo lähes kunnossa :D ja tietenkin heti kellariin puuhastelemaan. Kolmas öljykerros oli kuivunut, ja suorastaan huusi 0000-teräsvillaa tasoittamaan kiiltoerot eri kohdista. Tämän tein, ja pinnasta tuli aivan saakelin upea satiini! Totesin samalla että loppuu syysloma kesken jos alan kokeilemaan auttaako öljytyn pinnan pehmeyteen noin yli kymmenen öljykerrosta, joten tyydyn valmistajan ohjeen suositukseen "Uudelle puulle 2-3 öljykerrosta". Vaha tekee pinnasta joka tapauksessa ainakin purkin mukaan kovan ja kestävän, katsotaan kuinka asian laita on...
Päälle tulee siis samaisen valmistajan Black Bison antiikkivaha, väritön sellainen. Eli kitaran väri on nyt sitten tuollainen (mun mielestä todella kaunis) punaruskea - tai jotain sellasta? olen vähän puna-vihersokea - joskin vaha lisää nyt satiiniin pintaan kiiltoa.
Laadies änd genttelmen - Ensimmäinen Eerocaster about as it will be:
Myös Ibanez-kaula luopui synkeän mustasta lavastaan joka ei yhtään istunut kitaran väriin. Hioin koneella pelkästään lavan naamapuolen puulle koneella karkeuksilla 60 ja 100, sitten käsin vielä 280, 400 ja 600. Eli hyvinkin samaan sileyteen kuin bodynkin muuten. Ja hyvä tuli.
Raakana:
Ja ensimmäinen öljykerros laitettu:
Lapa saa saman käsittelyn (öljy+antiikkivaha) kuin bodykin, sillä erotuksella että öljykerroksia tulee vain kaksi.
Lavan ulkoasua funtsiessani - siis tuleeko siihen tekstiä/grafiikkaa tms. - keksin että voisin käyttää EEROCASTER-nimeä jatkossa ikäänkuin "tuotemerkkinäni" kokoamilleni/rakentamilleni kitaroille. Tämä kyseinen kitara sai siinä rytäkässä sitten uuden nimen:
Eerocaster Mk I "Fat Lizard"
Lizard siitä, kun kopan+lavan muodot tuovat jostain syystä mieleeni liskon. Ja tämä Lisko on Läski paristakin syystä: 1. Saundi tulee tod näk olemaan fatin puoleinen (Quarter Poundit) 2. Kitara ei tule olemaan mikään ihan keijukainen, luulisin... Saa nähdä valmiina sitten.
Huomenna taas sitten öljyämään lapa toiseen kertaan ja vahaamaan body! Yezzz....
tiistai 16. lokakuuta 2007
Projektiblogi käyntiin!
Noniin, nyt on oma blogi luotu ja tarina ensimmäisestä kitarankasausproggiksesta ynnä muista soittimien räpellyksistä voi alkaa!
Taustaa
Koko innostus oman customkitaran kasaamiseen osista alkoi joskus kaaaauan sitten, kun teininä huomasin etteivät käsityötaitoni taida olla todellakaan riittävät kitaran rakentamiseen itse alusta asti. Nyt vihdoin kun on hyvä Stratocaster ja muut sellaiset kitaristin perustarpeet hankittuna ja itse soittaminen ym. musiikillinen aktiviteetti vahvemmissa kantimissa, tuli vihdoinkin aika toteuttaa pitkään kytenyt haave.
Internetin ihmeellinen maailma avasi minulle aivan uusia ulottuvuuksia kitaranrakentamisen ja kaiken asiaan liittyvän suhteen, ja pohjatietojen karttuessa karttui myös varmuus. Autojen ropaaminen sai jäädä ja niitä "harrastusrahoja" laitoin ensin Warmothilta tilattuun Jazzmaster-koppaan ja sitten muihin osiin.
"Eerocaster" syntyy
Tätä ennen oli kuitenkin tehty ajatustyötä unettomiin öihin asti. Mitä oikeastaan vain ja ainoastaan minulle tehdyltä kitaralta odotan? Tai tarkemmin sanottuna ensimmäiseltä sellaiselta... Näitähän tarvitaan ehdottomasti tämän jälkeen vielä lisää! :)
Selasin Warmothin ynnä muiden sivuja minkä kerkesin n. puolen vuoden ajan ja päädyin siihen, että kyseisen lafkan (jatkossa muuten ihan vaan WM) tarjonta on muihin verrattuna ylivoimainen monipuolisuus-customoitavuus-hinta -suhteessa. Okei. Yksi asia hoidossa: bodyn ja hardwaren (suurimman osan siitä) toimittaja.
Laskin nimittäin että uuteen customkaulaan ei ole muusikko-sivarin "liksoilla" (TJ muuten tänään 1!!!) varaa ja hankinkin myöhemmin käytettynä huuto.netin välityksellä Ibanezin Roadstar II-sarjalaisen kaulan jostain neonkeltaiselta 80-luvulta. Tiesin mitä tein, sillä omistan samaisen sarjan "lippulaivan", Steve Lukather modelin vuosmallia -85. Kaula osoittautuikin osapuilleen samanlaiseksi. Specsit ostettu kaula vs. Lukather:
- Roadstar-lavan muoto, musta lavan "naama" vs. samainen muoto ja koko kaula musta
- profiili/paksuus (suorahko, ohuehko C) sekä radius (olikse ny 12") samat, mutta Lukatherissa miellyttävästi pyöristetyt otelaudan reunat
- vaahtera/ruusupuu vs. vaahtera/eben, molemmissa nauhoja enemmän kuin tarpeeksi (22)
Suunnittelu eteni hienosti. Valvoin muutaman yön, heitin muutaman keikan ja tein mielikuvaharjoituksia. Vielä talvella olin Telecaster Thinlinen kannalla, mutta ah niin ihku kesä muutti mieleni: JAZZMASTER tarjoaa kaiken mitä minä tarvitsen! Kehittelin nimittäin käyttöliittymän (ts. kytkinjärjestely ym. elektroniikka ja sen sijoittelu), joka ei tee kitarasta toista Stratoa, mutta taipuu myös stratohommiin. Tjzääzmästerin tarjoamat mahdollisuudet asettaa kytkimet juuri sinne missä niitä tarvitaan oli siis ensisijainen syy, sitten myöhemmin huomasin myös kuinka saakelin hyvän näköinen se kopan malli on... :P Liitän muuten jonkinlaisen piirroksen ekasta kytkishahmotelmasta kunhan jaksan sen piirtää.
Homma alkoi hahmottua. Jazzmaster (leppää), jossa on normi Straton S-S-S mikitys, elektroniikka mallia Eero ja vintage-vibra. Fucking awesome. :) Nimi ilmestyi unessa, heräsin, ja kirjoitin sen ylös. Enkä saanu enää unta kun unohduin hahmottelemaan fonttia. :D
E E R O C A S T E R
Uuuuu... Tämä ei muuten ole se fontti.
Viimeistelydilemma
Alkuun sen piti olla ihan satavarmaa ja täysin yksiselitteisen selvää että kitarasta tulee kiiltävän musta. Automaalia ja kirkaslakkaa, that's it. Tilasin WM:lta Jazzmasterin mukaan muuten hiton hienon Black Pearl-värisen pleksin tätä silmälläpitäen.
Osat saapuivat joskus syys-lokakuun taitteessa. Ihmetys oli suuri kun näin bodyn: leppä on kaunista!!! Solid color -aatos lensi kauas kuin nuorten keihäs ja päätin että musta vesipetsi ja kirkaslakka. Ostin siis Cloun vesipetsiä ja purnukan Heloa (uretaanialkydilakka). Sitten haistoin Heloa, jos vaikka joutuisinkin lakkaamaan bodyn kämpällä Jyväskylässä. Hyi. Nou deal.
Rahaa meni kankkulan kaivoon ja valvoin taas pari yötä. Sitten muistin öljyn, kun sitä joku muusikoiden.netissä hehkutti. Tru-Oil. Ahh. Ja vahaa jos tahtoo värii. Ahh. Pehmeämpi kuin lakkapinta - so what. No mut joo. Tru-Oilia tuntui saavan vain yhdestä paikasta (en-nyt-muista-mikä metsästysliike jossain en-nyt-muista-missä) ja ei huvittanut enää odotella yhtään ylimääräistä ettei mene syysloman ja sitä myöten faijan kellarin hyödyntäminen hukkaan. Ei viittis suotta kerrostalossa koppaa viimeistellä kun tällainenkin mahdollisuus tuli, ja toisaalta ei viittis Jyväskylän ja Mikkelin väliä ajella useita kertoja viikossa vetelemässä viimeistelykerroksia...
Sitten muistin että se kitarahan näytti kaulan ja plektrasuojuksen kanssa sommitellessa hyvältä ihan puun värisenä, ilman miljoonan lakkakerroksen tuomaa kiiltoa. Bingo!
Joten mars K-Rautaan taas ja heti maaliosastolle saapuessa sattuipa sopivasti silmään sellainen tuotemerkki kuin Liberon. Ja kokonainen arsenaali öljyä, erilaisia vahoja, sellakkaa, puhdistusaineita, hoitoaineita, kiillokkeita...... Kaikki samaa merkkiä eli yhteensopivuus varmaan ainakin kohdillaan. Ja tarkoitettu antiikkihuonekalujen restaurointiin!!! "Mietohajuinen"! YEAH! :D
Otin sitten mukaani puoli litraa öljyä ja öljypurkin kyljessä mainittua vahaa pienen punukan, väriltään "vaalea tammi". Jotta saa hieman kontrastia black pearl-plekusuojuksen kanssa.
Mars kotiin ja "pienen" roudaussession (siis bändin kanssa) jälkeen hiomaan koppaa. Oli se kohtuuhyvin hiottu kyllä jo, ehkä n. 360-karkeuteen, mutta ajattelin että minä en mitään fillereitä ja siilereitä käytä vaan tahon ihan naturaalin puu-öljy-vaha (viimeinen vielä EHKÄ) satiinipinnan, jossa pienet syiden nousut (jos niitä tulee) ei haittaa yhtään. Joten hioin kopan sellaiseksi millaiseksi sen jaksoin kuussatasella hinkata. Ja tuli poijjaat ihan tosi kiva. Kunnes pyyhkäisin sitä kostealla rätillä, annoin kuivua ja totesin syiden hyppineen silmille. Jouduin hiomaan uudestaan, mutta nyt siitä tuli taas nätimmän näköinen kuin edellisellä kerralla??!!! WTF. No hyvä näin. :) Huomatkaa, että tässä on nyt ensikertalainen täys amatööri pintakäsittelijä asialla. Jos pinnasta tulee niin hyvä kuin miltä se ekan öljykerroksen jälkeen näyttää, sitä voi pitää joko pienenä tai isona ihmeenä.
Alkaakin muuten olla tunnin-puolentoista päästä valmista toiselle kerrokselle, joten pikainen sananen vielä kitaran muista suunnitelluista ja nyttemmin varmistuineista ominaisuuuksista ja niiden histooriasta...
Eerocasterin electroniicca
Alkuun, kun kitarasta piti tulla musta, siihen piti tulla valkoiset mikit. DiMarzion Blue Velvetit kaulaan ja keskelle, ja Red Velvet tallaan tuomaan (toivottavasti) hieman telemäistä punchia perus Stratokirskunan sijaan.
Mutta totuus alkoi vasta ehkä toissapäivänä valjeta minulle: "Mullahan on jo Strato!". Ja hyvä Strato onkin (*köh köh*).
Tätä ennen olin törmännyt vahingossa blueshawk.info -nimiseen sivustoon. Ihastuin. Enkä kyllä todellakaan Blueshawkin ulkonäköön (no on se F-aukkoineen ja Blues90-mikkeineen sentään Nighthawkia paremman näkönen) - mutta se Varitone! Loistava idea! Ja sillehän on suorastaan luotu paikka Jazzmasterin "alasarvessa"! Ei saakkeli. Jospa sittenkin.....
Ja kuin tilauksesta mieleeni juolahti yhdessä tuon Straton olemassaolon kanssa, että diggaan Quarter Poundereiden tuhdista soundista, joka muuten ehkä jotenkin muistuttaa P90:siä. Hmm........ Varitone...... Hmm..... Blueshawk-soundclipit.... Hmm........ Tarvitsenkohan kolmatta mikkiä kun ei tuota rahaa ole kovinkaan liikaa ja mikkivalitsin on joka tapauksessa kolmiasentoinen? Keskimikkiähän olisi tuossa custom-käyttöliittymässäni käskytetty 3-asentoisella minikytkimellä (keskimikki off - keskimikki on - muut mikit off). Ja mullahan on jo Strato! Bingo part 2!
WM:lla on muuten halvemmalla Quartereita (ja muitakin mikkejä) kuin Thomannilla... Ja faija tilaa sieltä omaan projektiinsa mikit ym. sälää... Osallistuin.
Ja näin Eerocasterin lopullinen elektroniikkasuunnitelma eli oisko se sitten schematic plan sai muotonsa.
Sinä, joka jaksoit lukea koko löpinän...
...tule uudelleen! Kuvia on napsittu mutta nyt ei jouda niitä latailemaan blogiin. Illalla tai huomenna!
Proggis jatkukoon, enää n. 45-75 min ja tokaa öljykerrosta laittamaan.... :)
Taustaa
Koko innostus oman customkitaran kasaamiseen osista alkoi joskus kaaaauan sitten, kun teininä huomasin etteivät käsityötaitoni taida olla todellakaan riittävät kitaran rakentamiseen itse alusta asti. Nyt vihdoin kun on hyvä Stratocaster ja muut sellaiset kitaristin perustarpeet hankittuna ja itse soittaminen ym. musiikillinen aktiviteetti vahvemmissa kantimissa, tuli vihdoinkin aika toteuttaa pitkään kytenyt haave.
Internetin ihmeellinen maailma avasi minulle aivan uusia ulottuvuuksia kitaranrakentamisen ja kaiken asiaan liittyvän suhteen, ja pohjatietojen karttuessa karttui myös varmuus. Autojen ropaaminen sai jäädä ja niitä "harrastusrahoja" laitoin ensin Warmothilta tilattuun Jazzmaster-koppaan ja sitten muihin osiin.
"Eerocaster" syntyy
Tätä ennen oli kuitenkin tehty ajatustyötä unettomiin öihin asti. Mitä oikeastaan vain ja ainoastaan minulle tehdyltä kitaralta odotan? Tai tarkemmin sanottuna ensimmäiseltä sellaiselta... Näitähän tarvitaan ehdottomasti tämän jälkeen vielä lisää! :)
Selasin Warmothin ynnä muiden sivuja minkä kerkesin n. puolen vuoden ajan ja päädyin siihen, että kyseisen lafkan (jatkossa muuten ihan vaan WM) tarjonta on muihin verrattuna ylivoimainen monipuolisuus-customoitavuus-hinta -suhteessa. Okei. Yksi asia hoidossa: bodyn ja hardwaren (suurimman osan siitä) toimittaja.
Laskin nimittäin että uuteen customkaulaan ei ole muusikko-sivarin "liksoilla" (TJ muuten tänään 1!!!) varaa ja hankinkin myöhemmin käytettynä huuto.netin välityksellä Ibanezin Roadstar II-sarjalaisen kaulan jostain neonkeltaiselta 80-luvulta. Tiesin mitä tein, sillä omistan samaisen sarjan "lippulaivan", Steve Lukather modelin vuosmallia -85. Kaula osoittautuikin osapuilleen samanlaiseksi. Specsit ostettu kaula vs. Lukather:
- Roadstar-lavan muoto, musta lavan "naama" vs. samainen muoto ja koko kaula musta
- profiili/paksuus (suorahko, ohuehko C) sekä radius (olikse ny 12") samat, mutta Lukatherissa miellyttävästi pyöristetyt otelaudan reunat
- vaahtera/ruusupuu vs. vaahtera/eben, molemmissa nauhoja enemmän kuin tarpeeksi (22)
Suunnittelu eteni hienosti. Valvoin muutaman yön, heitin muutaman keikan ja tein mielikuvaharjoituksia. Vielä talvella olin Telecaster Thinlinen kannalla, mutta ah niin ihku kesä muutti mieleni: JAZZMASTER tarjoaa kaiken mitä minä tarvitsen! Kehittelin nimittäin käyttöliittymän (ts. kytkinjärjestely ym. elektroniikka ja sen sijoittelu), joka ei tee kitarasta toista Stratoa, mutta taipuu myös stratohommiin. Tjzääzmästerin tarjoamat mahdollisuudet asettaa kytkimet juuri sinne missä niitä tarvitaan oli siis ensisijainen syy, sitten myöhemmin huomasin myös kuinka saakelin hyvän näköinen se kopan malli on... :P Liitän muuten jonkinlaisen piirroksen ekasta kytkishahmotelmasta kunhan jaksan sen piirtää.
Homma alkoi hahmottua. Jazzmaster (leppää), jossa on normi Straton S-S-S mikitys, elektroniikka mallia Eero ja vintage-vibra. Fucking awesome. :) Nimi ilmestyi unessa, heräsin, ja kirjoitin sen ylös. Enkä saanu enää unta kun unohduin hahmottelemaan fonttia. :D
E E R O C A S T E R
Uuuuu... Tämä ei muuten ole se fontti.
Viimeistelydilemma
Alkuun sen piti olla ihan satavarmaa ja täysin yksiselitteisen selvää että kitarasta tulee kiiltävän musta. Automaalia ja kirkaslakkaa, that's it. Tilasin WM:lta Jazzmasterin mukaan muuten hiton hienon Black Pearl-värisen pleksin tätä silmälläpitäen.
Osat saapuivat joskus syys-lokakuun taitteessa. Ihmetys oli suuri kun näin bodyn: leppä on kaunista!!! Solid color -aatos lensi kauas kuin nuorten keihäs ja päätin että musta vesipetsi ja kirkaslakka. Ostin siis Cloun vesipetsiä ja purnukan Heloa (uretaanialkydilakka). Sitten haistoin Heloa, jos vaikka joutuisinkin lakkaamaan bodyn kämpällä Jyväskylässä. Hyi. Nou deal.
Rahaa meni kankkulan kaivoon ja valvoin taas pari yötä. Sitten muistin öljyn, kun sitä joku muusikoiden.netissä hehkutti. Tru-Oil. Ahh. Ja vahaa jos tahtoo värii. Ahh. Pehmeämpi kuin lakkapinta - so what. No mut joo. Tru-Oilia tuntui saavan vain yhdestä paikasta (en-nyt-muista-mikä metsästysliike jossain en-nyt-muista-missä) ja ei huvittanut enää odotella yhtään ylimääräistä ettei mene syysloman ja sitä myöten faijan kellarin hyödyntäminen hukkaan. Ei viittis suotta kerrostalossa koppaa viimeistellä kun tällainenkin mahdollisuus tuli, ja toisaalta ei viittis Jyväskylän ja Mikkelin väliä ajella useita kertoja viikossa vetelemässä viimeistelykerroksia...
Sitten muistin että se kitarahan näytti kaulan ja plektrasuojuksen kanssa sommitellessa hyvältä ihan puun värisenä, ilman miljoonan lakkakerroksen tuomaa kiiltoa. Bingo!
Joten mars K-Rautaan taas ja heti maaliosastolle saapuessa sattuipa sopivasti silmään sellainen tuotemerkki kuin Liberon. Ja kokonainen arsenaali öljyä, erilaisia vahoja, sellakkaa, puhdistusaineita, hoitoaineita, kiillokkeita...... Kaikki samaa merkkiä eli yhteensopivuus varmaan ainakin kohdillaan. Ja tarkoitettu antiikkihuonekalujen restaurointiin!!! "Mietohajuinen"! YEAH! :D
Otin sitten mukaani puoli litraa öljyä ja öljypurkin kyljessä mainittua vahaa pienen punukan, väriltään "vaalea tammi". Jotta saa hieman kontrastia black pearl-plekusuojuksen kanssa.
Mars kotiin ja "pienen" roudaussession (siis bändin kanssa) jälkeen hiomaan koppaa. Oli se kohtuuhyvin hiottu kyllä jo, ehkä n. 360-karkeuteen, mutta ajattelin että minä en mitään fillereitä ja siilereitä käytä vaan tahon ihan naturaalin puu-öljy-vaha (viimeinen vielä EHKÄ) satiinipinnan, jossa pienet syiden nousut (jos niitä tulee) ei haittaa yhtään. Joten hioin kopan sellaiseksi millaiseksi sen jaksoin kuussatasella hinkata. Ja tuli poijjaat ihan tosi kiva. Kunnes pyyhkäisin sitä kostealla rätillä, annoin kuivua ja totesin syiden hyppineen silmille. Jouduin hiomaan uudestaan, mutta nyt siitä tuli taas nätimmän näköinen kuin edellisellä kerralla??!!! WTF. No hyvä näin. :) Huomatkaa, että tässä on nyt ensikertalainen täys amatööri pintakäsittelijä asialla. Jos pinnasta tulee niin hyvä kuin miltä se ekan öljykerroksen jälkeen näyttää, sitä voi pitää joko pienenä tai isona ihmeenä.
Alkaakin muuten olla tunnin-puolentoista päästä valmista toiselle kerrokselle, joten pikainen sananen vielä kitaran muista suunnitelluista ja nyttemmin varmistuineista ominaisuuuksista ja niiden histooriasta...
Eerocasterin electroniicca
Alkuun, kun kitarasta piti tulla musta, siihen piti tulla valkoiset mikit. DiMarzion Blue Velvetit kaulaan ja keskelle, ja Red Velvet tallaan tuomaan (toivottavasti) hieman telemäistä punchia perus Stratokirskunan sijaan.
Mutta totuus alkoi vasta ehkä toissapäivänä valjeta minulle: "Mullahan on jo Strato!". Ja hyvä Strato onkin (*köh köh*).
Tätä ennen olin törmännyt vahingossa blueshawk.info -nimiseen sivustoon. Ihastuin. Enkä kyllä todellakaan Blueshawkin ulkonäköön (no on se F-aukkoineen ja Blues90-mikkeineen sentään Nighthawkia paremman näkönen) - mutta se Varitone! Loistava idea! Ja sillehän on suorastaan luotu paikka Jazzmasterin "alasarvessa"! Ei saakkeli. Jospa sittenkin.....
Ja kuin tilauksesta mieleeni juolahti yhdessä tuon Straton olemassaolon kanssa, että diggaan Quarter Poundereiden tuhdista soundista, joka muuten ehkä jotenkin muistuttaa P90:siä. Hmm........ Varitone...... Hmm..... Blueshawk-soundclipit.... Hmm........ Tarvitsenkohan kolmatta mikkiä kun ei tuota rahaa ole kovinkaan liikaa ja mikkivalitsin on joka tapauksessa kolmiasentoinen? Keskimikkiähän olisi tuossa custom-käyttöliittymässäni käskytetty 3-asentoisella minikytkimellä (keskimikki off - keskimikki on - muut mikit off). Ja mullahan on jo Strato! Bingo part 2!
WM:lla on muuten halvemmalla Quartereita (ja muitakin mikkejä) kuin Thomannilla... Ja faija tilaa sieltä omaan projektiinsa mikit ym. sälää... Osallistuin.
Ja näin Eerocasterin lopullinen elektroniikkasuunnitelma eli oisko se sitten schematic plan sai muotonsa.
Sinä, joka jaksoit lukea koko löpinän...
...tule uudelleen! Kuvia on napsittu mutta nyt ei jouda niitä latailemaan blogiin. Illalla tai huomenna!
Proggis jatkukoon, enää n. 45-75 min ja tokaa öljykerrosta laittamaan.... :)
Kuvia!
Pari kuvaa Eerocasterista
1. Ensihahmotelmia. Kuvat eivät oikein onnistuneet, eivät tee oikeutta... Mikkivalitsimen paikalle tulee jossain vaiheessa Varitone (valitsin tulee yläsarveen), ja potikoiden nupit eivät tule olemaan nuo. Myöskään tuplapotikkaa ei tule (tuossa kuvassa Tonen paikalla). Kaulan lavan väri ja logo tuskin jäävät... Alkuun tosin jäävät kun aikaa ei varmaan heti ole kaulan pintakäsittelyille.
2. Ensimmäinen öljykerros! Alla itse öljy.
3. Toinen öljykerros (juuri levitettynä). Nyt sain bodyn jopa roikkumaan niin ei tartte tehdä eri puoliskoja eri aikaan... Pinnan väri on muuten tasaisempi kuin kuvassa, salama varmaan hämää.
1. Ensihahmotelmia. Kuvat eivät oikein onnistuneet, eivät tee oikeutta... Mikkivalitsimen paikalle tulee jossain vaiheessa Varitone (valitsin tulee yläsarveen), ja potikoiden nupit eivät tule olemaan nuo. Myöskään tuplapotikkaa ei tule (tuossa kuvassa Tonen paikalla). Kaulan lavan väri ja logo tuskin jäävät... Alkuun tosin jäävät kun aikaa ei varmaan heti ole kaulan pintakäsittelyille.
2. Ensimmäinen öljykerros! Alla itse öljy.
3. Toinen öljykerros (juuri levitettynä). Nyt sain bodyn jopa roikkumaan niin ei tartte tehdä eri puoliskoja eri aikaan... Pinnan väri on muuten tasaisempi kuin kuvassa, salama varmaan hämää.
Matchaamista plektrasuojuksen värin kanssa... Aika hyvä yhdistelmä? Talla ja mikithän ovat mustat, jos en jo maininnut....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)