Pintakäsittelyt valmiit!!!

Heihou, uskomatonta mutta totta: Pintakäsittelyt on nyt tehty! :)

Vedin siis öljykerrosten päälle Liberonin Black Bison antiikkivahaa yhden kerroksen. Levitys olikin hieman opettelua mutta siinähän se sitten onnistuneena nököttää kitara kuitenkin.

Huom: Potikat on jotkut muinaisesta Squier Stratosta jääneet hölmikkäät, joiden tilalle on tulossa Warmothilta Tele Deluxe-tyyliset nupikat. Keski"mikki" - joka siis ei ole oikea mikki vaan faijan Blackmore Straton "haamumikki" - tulee tietenkin mustakuoriseksi. Ja yläsarvesta uupuu vielä mikrofonivalitsin, kun en löytänyt 12mm poranterää mistään. Osat on vasta sommiteltu kohdilleen, elektroniikkahan on myöskin vasta matkalla Warmothilta. Kuten virittimetkin (Schaller Mini Locking, mustat).



Tässä olisi Läski-Lissun "schema"... Heh, hevosetkin nauraa mutta pääasiahan on että homma tulee selväksi. :D Toimintoja piti hieman karsia, kun ei siihen yläsarveen oikein voi sittenkään vipukytkimiä ympätä yhtä enempää, tulevat komppikäden tielle. Päätin luopua kaulamikin vaiheenkäännöstä ja tonepotikan ohituksesta. Osalistasta kuvan alla selviää jäljelle jääneet toiminnot...



Elikkäs meriselitykset, aloitetaan kuvaan numeroin merkityistä:

1. Varitone-kytkin
Varsin hienosti kitaran luukkiin istuvan mustan chickenhead-nupin takaa löytyy 12-asentoinen perus kiertokytkin (RF-Com, 2,50 €). Siihen liitän 10 pikku konkkaa, joiden kunkin tehtävä on siis lyhykäisyydessään tehdä monttu tiettyyn kohtaan kitarasta ulos lähtevää taajuuskäyrää. Yksi kerrallaan kiertokytkimen määräysten mukaan, tietenkin. Asiaan voi tutustua esimerkiksi näiden kahden linkin takaa:
http://alexplorer.net/guitar/mods/varitone.html
http://www.blueshawk.info/varitone.htm

2. Kytkin, jolla saadaan Varitone päälle/pois. Ei sijaitse fyysisesti kuvan osoittamassa kohdassa, vaan tonepotikan push/push kytkimen takana.

3. Kaulamikin coil tap. Tällä siis saadaan puolet Quarter Poundin massiivisesta tehosta käyttöön, joka tekee soundista luonnollisesti varmaankin niinsanotusti "vintagemman" (luulisin) Quarterille ominaisen, pikemminkin P90:n ja humbuckerin sukuisen, joskin silti toki luonteeltaan stratomaisen saundin sijaan. Tämäkään kytkin ei sijaitse fyysisesti kuvan osoittamassa paikassa, vaan kyseinen minikytkin löytyy tonepotikan ja jakin puolivälistä.

Itteasiassa tässä vaiheessa taidan tarkentaa, että en ole vielä aivan varma kummin päin nämä kaksi edellämainittua kytkintä laitan, mutta se sitten testaillessa varmaan aikanaan varmistuu.

4. Mikkivalitsin á la Les Paul! Ihkuu.

5. Hauskuus alkaa siitä mihin saundi päättyy! heh heh... Eli just toistepäin. Tämä on siis vain muovinen mikrofonijäljitelmä. Alunperinhän tämän kitaran piti saada normaali Stratomikitys, mutta kuten ensimmäisessä blogikirjoitusessani totesin, huomasinkin jo omistavani varsin mainion Straton... Ulkonäkö on kuitenkin myös tärkeää, ja vain kaksi stratokokoista yksikelaista olisi näyttänyt kyllä todella tökeröltä - katsokaapa vaikka esim. jenkkiläistä Blackmore-mallia... Tämä haamuhan on napattu siitä ekasta Ison-Rikun sigumallista, jossa myöskin muuten QP:t! Isäni omistaa moisen ja halusi siihen keskimikin...

Volumepotikka on 500 K logaritminen CTS, tonepotikka muuten sama mutta joku tarvike ja push-push kytkimellä, peräisin Iban Lukather modelista. Konkka näkyy olevan .022 uF. Toiminee.

Mitähän tästä vielä kertoisi? Tosta piirroksestahan näkyy vain "kuuman puolen" reitti, maapuoli ja kitaran suojaus tehdään www.guitarnuts.com -osoitteesta löytyvien ohjeiden mukaan, tosin ilman lifesaver-kytkentää kun ei löytynyt (!!!) siihen sopivaa konkkaa RF-Comista... Harvoinpa ihmisiä ainakaan Suomessa enää kuolee ilman tuota kytkentää, tosin... :P

Jatq!

Krapulapäivän rattoisuutta...

Eeroplane on nyt vapaa mies - mutta kovin väsynyt

Huhhuh... Tuli sitten juhlistettua "tee-jii-nollaa" ankarimman kaavan kautta... No, neljän aikoihin aloin olla jo lähes kunnossa :D ja tietenkin heti kellariin puuhastelemaan. Kolmas öljykerros oli kuivunut, ja suorastaan huusi 0000-teräsvillaa tasoittamaan kiiltoerot eri kohdista. Tämän tein, ja pinnasta tuli aivan saakelin upea satiini! Totesin samalla että loppuu syysloma kesken jos alan kokeilemaan auttaako öljytyn pinnan pehmeyteen noin yli kymmenen öljykerrosta, joten tyydyn valmistajan ohjeen suositukseen "Uudelle puulle 2-3 öljykerrosta". Vaha tekee pinnasta joka tapauksessa ainakin purkin mukaan kovan ja kestävän, katsotaan kuinka asian laita on...

Päälle tulee siis samaisen valmistajan Black Bison antiikkivaha, väritön sellainen. Eli kitaran väri on nyt sitten tuollainen (mun mielestä todella kaunis) punaruskea - tai jotain sellasta? olen vähän puna-vihersokea - joskin vaha lisää nyt satiiniin pintaan kiiltoa.

Laadies änd genttelmen - Ensimmäinen Eerocaster about as it will be:



Myös Ibanez-kaula luopui synkeän mustasta lavastaan joka ei yhtään istunut kitaran väriin. Hioin koneella pelkästään lavan naamapuolen puulle koneella karkeuksilla 60 ja 100, sitten käsin vielä 280, 400 ja 600. Eli hyvinkin samaan sileyteen kuin bodynkin muuten. Ja hyvä tuli.

Raakana:


Ja ensimmäinen öljykerros laitettu:


Lapa saa saman käsittelyn (öljy+antiikkivaha) kuin bodykin, sillä erotuksella että öljykerroksia tulee vain kaksi.

Lavan ulkoasua funtsiessani - siis tuleeko siihen tekstiä/grafiikkaa tms. - keksin että voisin käyttää EEROCASTER-nimeä jatkossa ikäänkuin "tuotemerkkinäni" kokoamilleni/rakentamilleni kitaroille. Tämä kyseinen kitara sai siinä rytäkässä sitten uuden nimen:

Eerocaster Mk I "Fat Lizard"

Lizard siitä, kun kopan+lavan muodot tuovat jostain syystä mieleeni liskon. Ja tämä Lisko on Läski paristakin syystä: 1. Saundi tulee tod näk olemaan fatin puoleinen (Quarter Poundit) 2. Kitara ei tule olemaan mikään ihan keijukainen, luulisin... Saa nähdä valmiina sitten.

Huomenna taas sitten öljyämään lapa toiseen kertaan ja vahaamaan body! Yezzz....

Projektiblogi käyntiin!

Noniin, nyt on oma blogi luotu ja tarina ensimmäisestä kitarankasausproggiksesta ynnä muista soittimien räpellyksistä voi alkaa!

Taustaa

Koko innostus oman customkitaran kasaamiseen osista alkoi joskus kaaaauan sitten, kun teininä huomasin etteivät käsityötaitoni taida olla todellakaan riittävät kitaran rakentamiseen itse alusta asti. Nyt vihdoin kun on hyvä Stratocaster ja muut sellaiset kitaristin perustarpeet hankittuna ja itse soittaminen ym. musiikillinen aktiviteetti vahvemmissa kantimissa, tuli vihdoinkin aika toteuttaa pitkään kytenyt haave.

Internetin ihmeellinen maailma avasi minulle aivan uusia ulottuvuuksia kitaranrakentamisen ja kaiken asiaan liittyvän suhteen, ja pohjatietojen karttuessa karttui myös varmuus. Autojen ropaaminen sai jäädä ja niitä "harrastusrahoja" laitoin ensin Warmothilta tilattuun Jazzmaster-koppaan ja sitten muihin osiin.

"Eerocaster" syntyy

Tätä ennen oli kuitenkin tehty ajatustyötä unettomiin öihin asti. Mitä oikeastaan vain ja ainoastaan minulle tehdyltä kitaralta odotan? Tai tarkemmin sanottuna ensimmäiseltä sellaiselta... Näitähän tarvitaan ehdottomasti tämän jälkeen vielä lisää! :)

Selasin Warmothin ynnä muiden sivuja minkä kerkesin n. puolen vuoden ajan ja päädyin siihen, että kyseisen lafkan (jatkossa muuten ihan vaan WM) tarjonta on muihin verrattuna ylivoimainen monipuolisuus-customoitavuus-hinta -suhteessa. Okei. Yksi asia hoidossa: bodyn ja hardwaren (suurimman osan siitä) toimittaja.

Laskin nimittäin että uuteen customkaulaan ei ole muusikko-sivarin "liksoilla" (TJ muuten tänään 1!!!) varaa ja hankinkin myöhemmin käytettynä huuto.netin välityksellä Ibanezin Roadstar II-sarjalaisen kaulan jostain neonkeltaiselta 80-luvulta. Tiesin mitä tein, sillä omistan samaisen sarjan "lippulaivan", Steve Lukather modelin vuosmallia -85. Kaula osoittautuikin osapuilleen samanlaiseksi. Specsit ostettu kaula vs. Lukather:
- Roadstar-lavan muoto, musta lavan "naama" vs. samainen muoto ja koko kaula musta
- profiili/paksuus (suorahko, ohuehko C) sekä radius (olikse ny 12") samat, mutta Lukatherissa miellyttävästi pyöristetyt otelaudan reunat
- vaahtera/ruusupuu vs. vaahtera/eben, molemmissa nauhoja enemmän kuin tarpeeksi (22)

Suunnittelu eteni hienosti. Valvoin muutaman yön, heitin muutaman keikan ja tein mielikuvaharjoituksia. Vielä talvella olin Telecaster Thinlinen kannalla, mutta ah niin ihku kesä muutti mieleni: JAZZMASTER tarjoaa kaiken mitä minä tarvitsen! Kehittelin nimittäin käyttöliittymän (ts. kytkinjärjestely ym. elektroniikka ja sen sijoittelu), joka ei tee kitarasta toista Stratoa, mutta taipuu myös stratohommiin. Tjzääzmästerin tarjoamat mahdollisuudet asettaa kytkimet juuri sinne missä niitä tarvitaan oli siis ensisijainen syy, sitten myöhemmin huomasin myös kuinka saakelin hyvän näköinen se kopan malli on... :P Liitän muuten jonkinlaisen piirroksen ekasta kytkishahmotelmasta kunhan jaksan sen piirtää.

Homma alkoi hahmottua. Jazzmaster (leppää), jossa on normi Straton S-S-S mikitys, elektroniikka mallia Eero ja vintage-vibra. Fucking awesome. :) Nimi ilmestyi unessa, heräsin, ja kirjoitin sen ylös. Enkä saanu enää unta kun unohduin hahmottelemaan fonttia. :D

E E R O C A S T E R

Uuuuu... Tämä ei muuten ole se fontti.

Viimeistelydilemma

Alkuun sen piti olla ihan satavarmaa ja täysin yksiselitteisen selvää että kitarasta tulee kiiltävän musta. Automaalia ja kirkaslakkaa, that's it. Tilasin WM:lta Jazzmasterin mukaan muuten hiton hienon Black Pearl-värisen pleksin tätä silmälläpitäen.

Osat saapuivat joskus syys-lokakuun taitteessa. Ihmetys oli suuri kun näin bodyn: leppä on kaunista!!! Solid color -aatos lensi kauas kuin nuorten keihäs ja päätin että musta vesipetsi ja kirkaslakka. Ostin siis Cloun vesipetsiä ja purnukan Heloa (uretaanialkydilakka). Sitten haistoin Heloa, jos vaikka joutuisinkin lakkaamaan bodyn kämpällä Jyväskylässä. Hyi. Nou deal.

Rahaa meni kankkulan kaivoon ja valvoin taas pari yötä. Sitten muistin öljyn, kun sitä joku muusikoiden.netissä hehkutti. Tru-Oil. Ahh. Ja vahaa jos tahtoo värii. Ahh. Pehmeämpi kuin lakkapinta - so what. No mut joo. Tru-Oilia tuntui saavan vain yhdestä paikasta (en-nyt-muista-mikä metsästysliike jossain en-nyt-muista-missä) ja ei huvittanut enää odotella yhtään ylimääräistä ettei mene syysloman ja sitä myöten faijan kellarin hyödyntäminen hukkaan. Ei viittis suotta kerrostalossa koppaa viimeistellä kun tällainenkin mahdollisuus tuli, ja toisaalta ei viittis Jyväskylän ja Mikkelin väliä ajella useita kertoja viikossa vetelemässä viimeistelykerroksia...

Sitten muistin että se kitarahan näytti kaulan ja plektrasuojuksen kanssa sommitellessa hyvältä ihan puun värisenä, ilman miljoonan lakkakerroksen tuomaa kiiltoa. Bingo!

Joten mars K-Rautaan taas ja heti maaliosastolle saapuessa sattuipa sopivasti silmään sellainen tuotemerkki kuin Liberon. Ja kokonainen arsenaali öljyä, erilaisia vahoja, sellakkaa, puhdistusaineita, hoitoaineita, kiillokkeita...... Kaikki samaa merkkiä eli yhteensopivuus varmaan ainakin kohdillaan. Ja tarkoitettu antiikkihuonekalujen restaurointiin!!! "Mietohajuinen"! YEAH! :D

Otin sitten mukaani puoli litraa öljyä ja öljypurkin kyljessä mainittua vahaa pienen punukan, väriltään "vaalea tammi". Jotta saa hieman kontrastia black pearl-plekusuojuksen kanssa.

Mars kotiin ja "pienen" roudaussession (siis bändin kanssa) jälkeen hiomaan koppaa. Oli se kohtuuhyvin hiottu kyllä jo, ehkä n. 360-karkeuteen, mutta ajattelin että minä en mitään fillereitä ja siilereitä käytä vaan tahon ihan naturaalin puu-öljy-vaha (viimeinen vielä EHKÄ) satiinipinnan, jossa pienet syiden nousut (jos niitä tulee) ei haittaa yhtään. Joten hioin kopan sellaiseksi millaiseksi sen jaksoin kuussatasella hinkata. Ja tuli poijjaat ihan tosi kiva. Kunnes pyyhkäisin sitä kostealla rätillä, annoin kuivua ja totesin syiden hyppineen silmille. Jouduin hiomaan uudestaan, mutta nyt siitä tuli taas nätimmän näköinen kuin edellisellä kerralla??!!! WTF. No hyvä näin. :) Huomatkaa, että tässä on nyt ensikertalainen täys amatööri pintakäsittelijä asialla. Jos pinnasta tulee niin hyvä kuin miltä se ekan öljykerroksen jälkeen näyttää, sitä voi pitää joko pienenä tai isona ihmeenä.

Alkaakin muuten olla tunnin-puolentoista päästä valmista toiselle kerrokselle, joten pikainen sananen vielä kitaran muista suunnitelluista ja nyttemmin varmistuineista ominaisuuuksista ja niiden histooriasta...

Eerocasterin electroniicca

Alkuun, kun kitarasta piti tulla musta, siihen piti tulla valkoiset mikit. DiMarzion Blue Velvetit kaulaan ja keskelle, ja Red Velvet tallaan tuomaan (toivottavasti) hieman telemäistä punchia perus Stratokirskunan sijaan.

Mutta totuus alkoi vasta ehkä toissapäivänä valjeta minulle: "Mullahan on jo Strato!". Ja hyvä Strato onkin (*köh köh*).

Tätä ennen olin törmännyt vahingossa blueshawk.info -nimiseen sivustoon. Ihastuin. Enkä kyllä todellakaan Blueshawkin ulkonäköön (no on se F-aukkoineen ja Blues90-mikkeineen sentään Nighthawkia paremman näkönen) - mutta se Varitone! Loistava idea! Ja sillehän on suorastaan luotu paikka Jazzmasterin "alasarvessa"! Ei saakkeli. Jospa sittenkin.....

Ja kuin tilauksesta mieleeni juolahti yhdessä tuon Straton olemassaolon kanssa, että diggaan Quarter Poundereiden tuhdista soundista, joka muuten ehkä jotenkin muistuttaa P90:siä. Hmm........ Varitone...... Hmm..... Blueshawk-soundclipit.... Hmm........ Tarvitsenkohan kolmatta mikkiä kun ei tuota rahaa ole kovinkaan liikaa ja mikkivalitsin on joka tapauksessa kolmiasentoinen? Keskimikkiähän olisi tuossa custom-käyttöliittymässäni käskytetty 3-asentoisella minikytkimellä (keskimikki off - keskimikki on - muut mikit off). Ja mullahan on jo Strato! Bingo part 2!

WM:lla on muuten halvemmalla Quartereita (ja muitakin mikkejä) kuin Thomannilla... Ja faija tilaa sieltä omaan projektiinsa mikit ym. sälää... Osallistuin.

Ja näin Eerocasterin lopullinen elektroniikkasuunnitelma eli oisko se sitten schematic plan sai muotonsa.

Sinä, joka jaksoit lukea koko löpinän...

...tule uudelleen! Kuvia on napsittu mutta nyt ei jouda niitä latailemaan blogiin. Illalla tai huomenna!

Proggis jatkukoon, enää n. 45-75 min ja tokaa öljykerrosta laittamaan.... :)

Kuvia!

Pari kuvaa Eerocasterista

1. Ensihahmotelmia. Kuvat eivät oikein onnistuneet, eivät tee oikeutta... Mikkivalitsimen paikalle tulee jossain vaiheessa Varitone (valitsin tulee yläsarveen), ja potikoiden nupit eivät tule olemaan nuo. Myöskään tuplapotikkaa ei tule (tuossa kuvassa Tonen paikalla). Kaulan lavan väri ja logo tuskin jäävät... Alkuun tosin jäävät kun aikaa ei varmaan heti ole kaulan pintakäsittelyille.



2. Ensimmäinen öljykerros! Alla itse öljy.


3. Toinen öljykerros (juuri levitettynä). Nyt sain bodyn jopa roikkumaan niin ei tartte tehdä eri puoliskoja eri aikaan... Pinnan väri on muuten tasaisempi kuin kuvassa, salama varmaan hämää.

Matchaamista plektrasuojuksen värin kanssa... Aika hyvä yhdistelmä? Talla ja mikithän ovat mustat, jos en jo maininnut....