Projektiblogi käyntiin!

Noniin, nyt on oma blogi luotu ja tarina ensimmäisestä kitarankasausproggiksesta ynnä muista soittimien räpellyksistä voi alkaa!

Taustaa

Koko innostus oman customkitaran kasaamiseen osista alkoi joskus kaaaauan sitten, kun teininä huomasin etteivät käsityötaitoni taida olla todellakaan riittävät kitaran rakentamiseen itse alusta asti. Nyt vihdoin kun on hyvä Stratocaster ja muut sellaiset kitaristin perustarpeet hankittuna ja itse soittaminen ym. musiikillinen aktiviteetti vahvemmissa kantimissa, tuli vihdoinkin aika toteuttaa pitkään kytenyt haave.

Internetin ihmeellinen maailma avasi minulle aivan uusia ulottuvuuksia kitaranrakentamisen ja kaiken asiaan liittyvän suhteen, ja pohjatietojen karttuessa karttui myös varmuus. Autojen ropaaminen sai jäädä ja niitä "harrastusrahoja" laitoin ensin Warmothilta tilattuun Jazzmaster-koppaan ja sitten muihin osiin.

"Eerocaster" syntyy

Tätä ennen oli kuitenkin tehty ajatustyötä unettomiin öihin asti. Mitä oikeastaan vain ja ainoastaan minulle tehdyltä kitaralta odotan? Tai tarkemmin sanottuna ensimmäiseltä sellaiselta... Näitähän tarvitaan ehdottomasti tämän jälkeen vielä lisää! :)

Selasin Warmothin ynnä muiden sivuja minkä kerkesin n. puolen vuoden ajan ja päädyin siihen, että kyseisen lafkan (jatkossa muuten ihan vaan WM) tarjonta on muihin verrattuna ylivoimainen monipuolisuus-customoitavuus-hinta -suhteessa. Okei. Yksi asia hoidossa: bodyn ja hardwaren (suurimman osan siitä) toimittaja.

Laskin nimittäin että uuteen customkaulaan ei ole muusikko-sivarin "liksoilla" (TJ muuten tänään 1!!!) varaa ja hankinkin myöhemmin käytettynä huuto.netin välityksellä Ibanezin Roadstar II-sarjalaisen kaulan jostain neonkeltaiselta 80-luvulta. Tiesin mitä tein, sillä omistan samaisen sarjan "lippulaivan", Steve Lukather modelin vuosmallia -85. Kaula osoittautuikin osapuilleen samanlaiseksi. Specsit ostettu kaula vs. Lukather:
- Roadstar-lavan muoto, musta lavan "naama" vs. samainen muoto ja koko kaula musta
- profiili/paksuus (suorahko, ohuehko C) sekä radius (olikse ny 12") samat, mutta Lukatherissa miellyttävästi pyöristetyt otelaudan reunat
- vaahtera/ruusupuu vs. vaahtera/eben, molemmissa nauhoja enemmän kuin tarpeeksi (22)

Suunnittelu eteni hienosti. Valvoin muutaman yön, heitin muutaman keikan ja tein mielikuvaharjoituksia. Vielä talvella olin Telecaster Thinlinen kannalla, mutta ah niin ihku kesä muutti mieleni: JAZZMASTER tarjoaa kaiken mitä minä tarvitsen! Kehittelin nimittäin käyttöliittymän (ts. kytkinjärjestely ym. elektroniikka ja sen sijoittelu), joka ei tee kitarasta toista Stratoa, mutta taipuu myös stratohommiin. Tjzääzmästerin tarjoamat mahdollisuudet asettaa kytkimet juuri sinne missä niitä tarvitaan oli siis ensisijainen syy, sitten myöhemmin huomasin myös kuinka saakelin hyvän näköinen se kopan malli on... :P Liitän muuten jonkinlaisen piirroksen ekasta kytkishahmotelmasta kunhan jaksan sen piirtää.

Homma alkoi hahmottua. Jazzmaster (leppää), jossa on normi Straton S-S-S mikitys, elektroniikka mallia Eero ja vintage-vibra. Fucking awesome. :) Nimi ilmestyi unessa, heräsin, ja kirjoitin sen ylös. Enkä saanu enää unta kun unohduin hahmottelemaan fonttia. :D

E E R O C A S T E R

Uuuuu... Tämä ei muuten ole se fontti.

Viimeistelydilemma

Alkuun sen piti olla ihan satavarmaa ja täysin yksiselitteisen selvää että kitarasta tulee kiiltävän musta. Automaalia ja kirkaslakkaa, that's it. Tilasin WM:lta Jazzmasterin mukaan muuten hiton hienon Black Pearl-värisen pleksin tätä silmälläpitäen.

Osat saapuivat joskus syys-lokakuun taitteessa. Ihmetys oli suuri kun näin bodyn: leppä on kaunista!!! Solid color -aatos lensi kauas kuin nuorten keihäs ja päätin että musta vesipetsi ja kirkaslakka. Ostin siis Cloun vesipetsiä ja purnukan Heloa (uretaanialkydilakka). Sitten haistoin Heloa, jos vaikka joutuisinkin lakkaamaan bodyn kämpällä Jyväskylässä. Hyi. Nou deal.

Rahaa meni kankkulan kaivoon ja valvoin taas pari yötä. Sitten muistin öljyn, kun sitä joku muusikoiden.netissä hehkutti. Tru-Oil. Ahh. Ja vahaa jos tahtoo värii. Ahh. Pehmeämpi kuin lakkapinta - so what. No mut joo. Tru-Oilia tuntui saavan vain yhdestä paikasta (en-nyt-muista-mikä metsästysliike jossain en-nyt-muista-missä) ja ei huvittanut enää odotella yhtään ylimääräistä ettei mene syysloman ja sitä myöten faijan kellarin hyödyntäminen hukkaan. Ei viittis suotta kerrostalossa koppaa viimeistellä kun tällainenkin mahdollisuus tuli, ja toisaalta ei viittis Jyväskylän ja Mikkelin väliä ajella useita kertoja viikossa vetelemässä viimeistelykerroksia...

Sitten muistin että se kitarahan näytti kaulan ja plektrasuojuksen kanssa sommitellessa hyvältä ihan puun värisenä, ilman miljoonan lakkakerroksen tuomaa kiiltoa. Bingo!

Joten mars K-Rautaan taas ja heti maaliosastolle saapuessa sattuipa sopivasti silmään sellainen tuotemerkki kuin Liberon. Ja kokonainen arsenaali öljyä, erilaisia vahoja, sellakkaa, puhdistusaineita, hoitoaineita, kiillokkeita...... Kaikki samaa merkkiä eli yhteensopivuus varmaan ainakin kohdillaan. Ja tarkoitettu antiikkihuonekalujen restaurointiin!!! "Mietohajuinen"! YEAH! :D

Otin sitten mukaani puoli litraa öljyä ja öljypurkin kyljessä mainittua vahaa pienen punukan, väriltään "vaalea tammi". Jotta saa hieman kontrastia black pearl-plekusuojuksen kanssa.

Mars kotiin ja "pienen" roudaussession (siis bändin kanssa) jälkeen hiomaan koppaa. Oli se kohtuuhyvin hiottu kyllä jo, ehkä n. 360-karkeuteen, mutta ajattelin että minä en mitään fillereitä ja siilereitä käytä vaan tahon ihan naturaalin puu-öljy-vaha (viimeinen vielä EHKÄ) satiinipinnan, jossa pienet syiden nousut (jos niitä tulee) ei haittaa yhtään. Joten hioin kopan sellaiseksi millaiseksi sen jaksoin kuussatasella hinkata. Ja tuli poijjaat ihan tosi kiva. Kunnes pyyhkäisin sitä kostealla rätillä, annoin kuivua ja totesin syiden hyppineen silmille. Jouduin hiomaan uudestaan, mutta nyt siitä tuli taas nätimmän näköinen kuin edellisellä kerralla??!!! WTF. No hyvä näin. :) Huomatkaa, että tässä on nyt ensikertalainen täys amatööri pintakäsittelijä asialla. Jos pinnasta tulee niin hyvä kuin miltä se ekan öljykerroksen jälkeen näyttää, sitä voi pitää joko pienenä tai isona ihmeenä.

Alkaakin muuten olla tunnin-puolentoista päästä valmista toiselle kerrokselle, joten pikainen sananen vielä kitaran muista suunnitelluista ja nyttemmin varmistuineista ominaisuuuksista ja niiden histooriasta...

Eerocasterin electroniicca

Alkuun, kun kitarasta piti tulla musta, siihen piti tulla valkoiset mikit. DiMarzion Blue Velvetit kaulaan ja keskelle, ja Red Velvet tallaan tuomaan (toivottavasti) hieman telemäistä punchia perus Stratokirskunan sijaan.

Mutta totuus alkoi vasta ehkä toissapäivänä valjeta minulle: "Mullahan on jo Strato!". Ja hyvä Strato onkin (*köh köh*).

Tätä ennen olin törmännyt vahingossa blueshawk.info -nimiseen sivustoon. Ihastuin. Enkä kyllä todellakaan Blueshawkin ulkonäköön (no on se F-aukkoineen ja Blues90-mikkeineen sentään Nighthawkia paremman näkönen) - mutta se Varitone! Loistava idea! Ja sillehän on suorastaan luotu paikka Jazzmasterin "alasarvessa"! Ei saakkeli. Jospa sittenkin.....

Ja kuin tilauksesta mieleeni juolahti yhdessä tuon Straton olemassaolon kanssa, että diggaan Quarter Poundereiden tuhdista soundista, joka muuten ehkä jotenkin muistuttaa P90:siä. Hmm........ Varitone...... Hmm..... Blueshawk-soundclipit.... Hmm........ Tarvitsenkohan kolmatta mikkiä kun ei tuota rahaa ole kovinkaan liikaa ja mikkivalitsin on joka tapauksessa kolmiasentoinen? Keskimikkiähän olisi tuossa custom-käyttöliittymässäni käskytetty 3-asentoisella minikytkimellä (keskimikki off - keskimikki on - muut mikit off). Ja mullahan on jo Strato! Bingo part 2!

WM:lla on muuten halvemmalla Quartereita (ja muitakin mikkejä) kuin Thomannilla... Ja faija tilaa sieltä omaan projektiinsa mikit ym. sälää... Osallistuin.

Ja näin Eerocasterin lopullinen elektroniikkasuunnitelma eli oisko se sitten schematic plan sai muotonsa.

Sinä, joka jaksoit lukea koko löpinän...

...tule uudelleen! Kuvia on napsittu mutta nyt ei jouda niitä latailemaan blogiin. Illalla tai huomenna!

Proggis jatkukoon, enää n. 45-75 min ja tokaa öljykerrosta laittamaan.... :)